Ongelmapelaaminen ja peliriippuvuus

Viihde-, riski- ja ongelmapelaamisen sekä rahapeliriippuvuuden rajat ovat häilyviä. Riski ongelmapelaamisen kehittymiseen on selvästi olemassa, kun omat pelirajat ylittyvät usein tai kun pelaamisesta seuraa joitain kielteisiä seurauksia. Ongelmapelaaminen on ajan- tai rahankäytön suhteen liiallista pelaamista, mikä vaikuttaa kielteisesti pelaajan talouteen, työelämään, opintoihin, fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä sosiaalisiin suhteisiin. Pelaamisen motiiveina voivat olla esimerkiksi (sosiaalinen) ajanviete, jännityksen ja positiivisen mielialan hakeminen, yritys voittaa rahaa tai ongelmien ja epämiellyttävien tunteiden ja olotilojen, kuten ahdistuksen ja yksinäisyyden, välttely. Ongelmia esiintyy usein etenkin silloin, jos pelaamista käytetään ajallisesti ja/tai rahallisesti liikaa myönteisten tunteiden hakemiseen tai epämiellyttävien tunteiden pakenemiseen eli kun pelaaminen on turhan hallitseva ja seurauksiltaan haitallinen tunnesäätelyn keino.

Peliriippuvuudella tai pelihimolla tarkoitetaan vakavaa peliongelmaa, jossa esiintyy usein toistuvia uhkapelijaksoja, jotka hallitsevat pelaajan elämää ja vahingoittavat hänen sosiaalisia, aineellisia, ammatillisia ja perheeseen liittyviä arvojaan ja sitoumuksiaan. Pelihimo, pelikokemukset ja pelaamisen suunnittelu täyttävät vähitellen mielen ja toiminnan, johtavat helposti hallitsemattomuuteen ja vakaviin seurauksiin sekä vaikeuksiin irrottautua pelaamisesta. Peliriippuvuus on toiminnallinen riippuvuus, joka muistuttaa monilta osin myös muita riippuvuuksia, kuten päihderiippuvuuksia. Pakonomaisen ja seurauksiltaan haitallisen käyttäytymisen lisäksi riippuvuuksia yhdistää usein mm. ongelman kieltäminen ja tietoinen salaaminen muilta. Peliriippuvuuteen, kuten muihinkin riippuvuuskäyttäytymisiin, liittyy usein myös muita ongelmia, kuten päihdeongelmia, impulsiivisuutta, mielialahäiriöitä, itsetuhoista käyttäytymistä sekä persoonallisuushäiriöitä.

Psykoterapiassa peliongelmia hoidettaessa huomioidaan henkilön ongelmien kokonaisuus ja voidaan tehdä erilaisia valintoja sen suhteen, miten eri ongelmia hoidetaan. Mikäli henkilöllä ei ole muita hoidettavia ongelmia kuin peliongelma, voidaan hoito toteuttaa suoraviivaisemmin ja keskittyen pelaamisen muuttamiseen. Jos taas peliongelman tai peliriippuvuuden lisäksi esiintyy muita samanaikaisia ongelmia, niitä voidaan hoitaa joko integroidusti samanaikaisesti tai rinnakkaishoitona kahden terapeutin toimesta tai jaksottaisena hoitona, jolloin ongelmia hoidetaan yksi kerrallaan, tai yksittäisenä hoitona keskittyen vain yhden ongelman hoitoon. Hoidon kohteiden valinnat tehdään ongelma-analyysin ja käytettävissä olevien resurssien perusteella.

Peliongelman tai peliriippuvuuden psykoterapia aloitetaan arvioinnilla, jossa selvitetään ensin mm. pelaamisen syntyhistoriaa ja syitä sekä muita ylläpitäviä tekijöitä, jonka perusteella voidaan sopia hoidon tavoitteista ja hoitomenetelmistä yksilöllisesti. Hoidossa hyödynnetään yleensä itsehavainnointia ja kotitehtäviä sekä erilaisia kognitiivisia ja käyttäytymisterapeuttisia menetelmiä, kuten mielikuvaepäherkistämistä, ajattelun uudelleen muotoilua, ongelmanratkaisua, sosiaalisten taitojen harjoittelua sekä relapsin ehkäisystrategioita. Myös tunteiden sieto- ja säätelytaitojen harjoittelu voi olla hyödyllinen osa hoitoa.

Myös yksilöllisesti sovellettavilla manualisoiduilla hoidoilla on saatu hyviä tuloksia peliriippuvuuden hoidossa. Esimerkiksi Ladouceurin & Lachancen (2007) hoito-ohjelma on kurssimainen kokonaisuus, joka sisältää noin 12 terapiaistuntoa arviointivaiheen jälkeen. Istunnot sisältävät muutosmotivaation parantamista, käyttäytymisterapeuttisia interventioita (liialliseen pelaamiseen liittyvien käyttäytymisketjujen ja riskitilanteiden tunnistamista ja niiden hallintastrategioiden opettelua), kognitiivisia interventioita (pelaamistilanteiden analysointia, pelien logiikan ja sattuman määritelmän läpikäymistä, sisäisen puheen tunnistamista ja muuttamista, pelaamisen ansojen tunnistamista ja niistä selviytymistä, tietoisuuden lisäämistä ajattelun virheistä ja ajatusvirheiden korjaamista) sekä relapsin ehkäisyä ja tilanteen seurantaa. Asiakkaan tilanne arvioidaan aina ensin kokonaisuudessaan ja valitaan asiakkaan tilanteeseen sekä käytettävissä oleviin resursseihin nähden paras mahdollinen hoitovaihtoehto. Manualisoidun hoidon soveltaminen yksilöllisesti on yksi vaihtoehto peliongelmien ja peliriippuvuuden hoidolle.

Lähteet:

  • American Psychiatric Association, APA. (2013). Diagnostic and statistical manual of mental disorders. DSM-5. (5. painos). Washington DC: American Psychiatric Publishing.
  • Ladouceur, R. & Lachance, S. (2007). Treatments that work. Overcoming pathological gambling. Therapist Guide. Oxford: University Press.
  • Petry, N. M. (2005). Pathological gambling. Etiology, comorbiditym and treatment. Washington DC: American Psychological Association.
  • Whelan, J. P., Steenbergh, T. A. & Meyers, A. W. (2007). Problem and pathological gambling. Advances in Psychotherapy. Evidence-Based Practice. Canada: Hogrefe & Huber Publishers.