Ahdistuneisuus on olotila, jota jokainen ihminen kokee joskus elämässään. Sopivissa määrin se on normaali osa elämää. Ahdistus liittyy usein huoliin tulevaisuuden tapahtumista tai murheisiin menneisyydestä sekä elämäntilanteisiin, joissa kaipaamme muutosta elämäämme. Apua ahdistuneisuuteen on hyvä hakea silloin, kun tunnet ahdistusta usein, se on voimakasta ja sinun on vaikea säädellä sitä, ahdistuksen tai pelon vuoksi joudut välttämään tilanteita, paikkoja tai ihmisiä, ja ahdistus aiheuttaa merkittävää haittaa psyykkisessä, fyysisessä ja/tai sosiaalisessa toimintakyvyssäsi.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia tarjoaa käytännönläheistä apua ahdistuksen sietämiseen ja säätelyyn sekä ahdistuksen taustalla olevien ongelmien ratkomiseen. Hoidon kohteet ja menetelmät valitaan yhteistyössä asiakkaan kanssa ongelma-analyysin jälkeen. Ahdistuneisuutta voidaan hoitaa esimerkiksi seuraavilla menetelmillä: hyväksyvä tietoinen läsnäolo (mindfulness), itsehavainnointi, epämiellyttävien tunteiden, fysiologisten reaktioiden ja tilanteiden kohtaaminen hallitusti (altistusmenetelmät), ongelmanratkaisu, vaihtoehtoisten toimintatapojen sekä sosiaalisten taitojen harjoittelu (rooliharjoitukset ja kommunikointiharjoitukset), hengitysharjoitukset ja rentoutustekniikat, ajatusten eriyttäminen (kognitiivinen defuusio), automaattisten ajatusten testaaminen ja ajatusten uudelleen muotoilu, itseen ja muihin ihmisiin kohdistuvan myötätunnon vahvistaminen sekä arvotyöskentely.
Yleistynyt ahdistuneisuus
Yleistyneelle ahdistuneisuudelle on tyypillistä, että ihminen tuntee jatkuvaa ja pitkäaikaista ahdistusta ja huolta monista erilaisista elämään kuuluvista asioista, kuten perheen hyvinvoinnista, omasta terveydentilastaan, taloudesta tai työstä. Yleistyneestä ahdistuneisuudesta kärsivällä henkilöllä esiintyy tyypillisesti jatkuvaa hermostuneisuutta, levottomuutta, jännittyneisyyttä, vapinaa, heikotusta, hikoilua, huimausta ja sydämentykyttelyä sekä voimakkaita huolia ja murehtimista esimerkiksi jonkun sairastumisesta tai joutumisesta onnettomuuteen. Henkilö kokee maailman uhkaavana paikkana. Jatkuvalle murehtimiselle on luonteenomaista aktiivinen ajattelu ja tunteita herättävien mielikuvien vähäisyys. Murehtiminen ikään kuin mahdollistaa paon epämiellyttävistä mielikuvista, joissa epämiellyttävät tunteet ”asuvat”. Lyhyellä tähtäimellä murehtiminen voi auttaa hallitsemaan ahdistusta, koska se tuntuu tehokkaalta ongelmanratkaisulta ja tuntuu estävän katastrofin, mutta pitkällä aikavälillä se ehkäisee emotionaalista prosessointia sekä ylläpitää ahdistusta.
Hoidossa asiakasta autetaan tunnistamaan, kuvaamaan ja testaamaan huoliin liittyvien ajatusten realistisuutta sekä kehittämään uusia vaihtoehtoisia näkökulmia ja ajattelutapoja. Samalla autetaan asiakasta käsittelemään murheisiin liittyviä tunteita (huolille altistaminen). Ongelmanratkaisumenetelmää hyödynnetään siinä, että asiakas oppii arvioimaan ongelmiaan ja ratkaisemaan niitä esimerkiksi käyttäytymistään muuttamalla. Rentoutusmenetelmillä voidaan auttaa asiakasta tunnistamaan levottomuutta herättäviä ajatuksia varhaisessa vaiheessa sekä vähentämään niiden vaikutuksia rentoutumalla. Lisäksi arvotyöskentely voi auttaa asiakasta tunnistamaan paremmin itselleen merkityksellisiä asioita elämässään ja asettamaan itselle sopivia tavoitteita. Terapiassa voidaan käsitellä arvojen mukaisen elämän esteitä, kuten ajatuksia ja tunteita, jotka hankaloittavat arvojen mukaisen elämän toteuttamista.
Lähteet:
- Dugas, M. J. & Robichaud, M. (2007). Cognitive-behavioral treatment for generalized anxiety disorder: from science to practice. New York: Routledge.
- Tuomisto, M. T. & Lappalainen, R. (2012). Kognitiivinen käyttäytymisterapia. Teoksessa M. O. Huttunen & H. Kalska (toim.) (s. 80 – 102). Psykoterapiat. Helsinki: Duodecim.
Fobiat ja sosiaaliset pelot
Fobioissa pelko tai ahdistuneisuus liittyy tiettyihin tilanteisiin. Määritetyt yksittäiset pelot rajoittuvat tiettyihin tilanteisiin tai asioihin, kuten käärmeisiin, hyönteisiin, hämähäkkeihin, veren näkemiseen, lentämiseen tai korkeisiin paikkoihin. Julkisten paikkojen pelko eli agorafobia tarkoittaa, että henkilö pelkää liikkua sellaisilla julkisilla paikoilla, joilta olisi vaikeaa paeta tai joilla ei saisi apua paniikkikohtauksen iskiessä. Pelko voi kohdistua esimerkiksi ihmisjoukkoihin kaduilla tai liikkeissä, tunneleihin, siltoihin ja julkisiin kulkuneuvoihin. Sosiaalisista peloista kärsivät henkilöt pelkäävät tilanteita, joissa voi joutua muiden ihmisten arvioinnin kohteeksi, käyttäytyä kiusallisella tavalla, niin sanotusti ”munata itsensä”, ja joutua kokemaan häpeän tunnetta.
Fobioiden hoidon periaatteena on, että ihmisen on kohdattava pelon aihe huomatakseen, että se ei ollutkaan niin vaarallista kuin hän luuli ja saadakseen uuden kokemuksen ongelmatilanteesta selviytymisestä. Tavallisesti pelon aiheen kohtaaminen tapahtuu järjestelmällisin ja pienin askelin, jolloin pelon kohdetta lähestytään asteittain ja hallitusti. Sosiaalisen pelon hoidossa altistuksina voivat toimia esimerkiksi rooliharjoitukset tai mielikuva-altistukset vaikeiksi koetuista tilanteista. Asteittaisen altistuksen periaatteena on oppiminen kokemuksen kautta siten, että pelko- ja ahdistusreaktiot lopulta heikkenevät, asiakas saa realistisemman käsityksen ongelmatilanteesta sekä omista kyvyistään selviytyä pelottavista tilanteista. Hoidon ja parantavien kokemusten myötä myös häpeän tunteet usein lievittyvät tai väistyvät tai ihminen oppii paremmin sietämään häpeän tunnetta sekä toimimaan toisin kuin häpeä yllyttää.
Lähde: Tuomisto, M. T. & Lappalainen, R. (2012). Kognitiivinen käyttäytymisterapia. Teoksessa M. O. Huttunen & H. Kalska (toim.) (s. 80 – 102). Psykoterapiat. Helsinki: Duodecim.