Unettomuus

Unettomuus tarkoittaa kyvyttömyyttä nukkua, ja sen pääasiallisina vaivoina on nukahtamisen vaikeus, unessa pysymisen vaikeus ja/tai unesta kesken herääminen. Uneton henkilö kärsii väsymyksestä, mikä voi aiheuttaa merkittävää haittaa monilla tärkeillä toiminnan alueilla. Pitkään jatkunut unettomuus altistaa masennukselle, ahdistuneisuushäiriöille ja päihteiden haitalliselle käytölle. Lisäksi unettomuus voi olla vaaratekijä hyvää vireystasoa vaativassa työssä. Tilapäinen ja yksittäisinä öinä ilmenevä unettomuus voi johtua elintavoista, stressistä ja/tai ohimenevästä uni-valverytmin häiriöstä, kuten aikaerorasituksesta. Lyhytaikainen (alle kuukauden kestävä) unettomuus liittyy tyypillisesti elämäntilanteeseen ja siihen liittyviin huoliin, kuten sairastumiseen tai suruun. Pitkäaikaisen (yli kuukauden kestävä) unettomuuden taustalla on usein jokin mielenterveyden häiriö tai päihderiippuvuus, lääkkeiden haittavaikutukset tai jokin elimellinen sairaus. Unettomuudesta kärsivää henkilöä hoidettaessa on tärkeää tunnistaa ensisijaisesti oireen taustalla olevat syyt ja toteuttaa hoitoa sen mukaan, mistä unettomuus kulloinkin johtuu.

Unettomuus on hyvin tavallinen oire ahdistuneisuushäiriöiden ja mielialahäiriöiden yhteydessä. Unettomuus ilmenee tällöin nukahtamisvaikeuksina, unen katkonaisuutena, valvomisena, painajaisina, unissakävelynä sekä unenaikaisina ahdistuneisuus- ja kauhukohtauksina. Mikäli unettomuuden taustalla on jokin mielenterveyden häiriö, tulisi hoito kohdentaa asianmukaisesti tämän häiriön hoitamiseen. Unettomuus voi johtua myös lääkkeiden käytöstä ja muista kemiallisista aineista, kuten päihteistä. Esimerkiksi kofeiini suurina annoksina ja alkoholin ongelmakäyttö aiheuttavat unettomuutta. Tällöin unettomuuden hoidon tulisi keskittyä näiden aineiden käytön muuttamiseen. Unettomuus on tavallinen oire myös joissakin elimellisissä sairauksissa, joita on tärkeää hoitaa asianmukaisesti unettomuutta hoidettaessa. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi aivojen rappeumasairaudet, hengityselinten sairaudet sekä etenkin kipua aiheuttavat elimelliset sairaudet. Lisäksi eri syistä johtuva tihentynyt virtsaamistarve, sokeritaudin oireena ilmenevä voimakas janontunne, kilpirauhasen liikatoiminta ja veren kalsiumvajeesta johtuvat lihassupistukset voivat aiheuttaa unettomuutta.

Primaarinen unettomuus tarkoittaa vähintään kuukauden jatkunutta unettomuutta, jonka syynä ei ole mielenterveyden häiriö, elimellinen sairaus, kemiallisen aineen, päihteen tai lääkkeen käyttö. Sen pääasiallinen vaiva on unen saamisen tai unessa pysymisen vaikeus tai virkistämätön uni, mistä seuraa päiväsaikaista uupumusta ja kärsimystä tai haittaa sosiaalisilla, ammatillisilla tai muilla tärkeillä toiminnan alueilla.

Primaarista unettomuudesta kärsivät voivat saada merkittävän avun elämänrytminsä säännöllistämisestä ja terveellisistä elämäntavoista, kuten säännöllisestä kuntoliikunnasta, kahvin ja alkoholin käytön rajoittamisesta tai käytön lopettamisesta sekä tupakoinnin välttämisestä. Lääkkeettömistä unettomuuden hoitokeinoista tehokkaiksi on todettu ärsykehallinta (stimulus control therapy) ja unirajoite (sleep restriction therapy). Unihygieniaan keskittyvä neuvonta (sleep hygiene education) voidaan myös hyvin liittää osaksi muuta hoitoa. Mm. näitä menetelmiä hyödynnetään kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa osana unettomuuden hoitoa. Ärsykehallinta tarkoittaa asiakkaalle annettavia selkeitä ohjeita, joilla pyritään muuttamaan nukahtamista estäviä käyttäytymistapoja ja säännöllistämään uni-valverytmiä. Unirajoitteessa asiakkaalle annetaan ohjeita toimintamallista, jolla pyritään lisäämään unitehokkuutta. Tämä perustuu havaintoon siitä, että mitä enemmän vuoteessa viettää aikaa, sen katkonaisempaa uni on. Mikäli unettomuuden hoitoon käytetään lääkitystä, sen käytön tulisi yleensä olla tilapäistä, sillä unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö voi haitata toimintakykyä, johtaa lääketoleranssiin ja aiheuttaa lääkeriippuvuutta. Unilääkkeiden pitkäaikainen käyttökin voi aiheuttaa unettomuutta.

Lähde: Partonen, T. & Lauerma, H. (2007). Unihäiriöt. Teoksessa: Lönnqvist, J., Heikkinen, M., Henriksson, M., Marttunen, M., Partonen, T. (toim.). Psykiatria. (5. painos). (s. 375 – 395). Helsinki: Duodecim.