Syömishäiriöt

Syömishäiriöt ovat poikkeavaan syömiskäyttäytymiseen ja kehonkuvaan liittyviä oireyhtymiä, jotka haittaavat merkittävästi henkilön psyykkistä, fyysistä ja/tai sosiaalista toimintakykyä. Häiriötä luonnehtii usein pelko lihomisesta ja rasvan kertymisestä kehoon, syömisen käyttäminen tunnesäätelyyn sekä erilaiset äärimmäisetkin kompensaatiokäyttäytymiset painon nousun ehkäisemiseksi ja painon kontrolloimiseksi. Tunnetuimpia syömishäiriöitä ovat anoreksia nervosa eli laihuushäiriö, bulimia nervosa eli ahmimishäiriö sekä ahmintahäiriö (Binge Eating Disorder, BED). Käytännössä näiden häiriötyyppien rajat ovat kuitenkin häilyviä ja yleistä on, että syömishäiriötä sairastavalla henkilöllä esiintyy piirteitä eri syömishäiriötyypeistä.

Syömishäiriötä sairastavalla ihmisellä on epärealistisia ja hyvin jäykkiä käsityksiä vartalostaan ja painostaan. Lisäksi syömishäiriöön liittyy kehon muodon ja painon ylikorostumista suhteessa siihen, millaisena henkilö pitää itseään sekä jäykkiä käyttäytymissääntöjä syömiseen ja kehon muodon ja painon hallintaan liittyvistä käyttäytymisistä. Laihuushäiriöstä kärsivä rajoittaa syömistään epätavallisen paljon, pyrkii estämään painon nousua tai laskemaan sitä alipainostaan ja laihuudestaan huolimatta esimerkiksi harrastaen liiallisesti liikuntaa ja kieltäytymällä syömästä. Ahmimishäiriössä laihduttaminen ja ahmiminen vuorottelevat, ja ahmimista seuraa usein oksentelu, ulostus- tai nesteenpoistolääkkeiden käyttö, paastoaminen tai yletön liikunta, joilla henkilö pyrkii kompensoimaan ahmimisen seurauksia painoonsa ja kehonsa muotoon. Ahmintahäiriötä sairastavalla esiintyy ahdistuneisuutta aiheuttavaa ahmimista, johon liittyy tunne kontrollin menettämisestä, kuten ahmimishäiriössäkin. Toisin kuin ahmimishäiriössä, ahmintahäiriöstä kärsivä henkilö ei yleensä harrasta erityisiä painon hallintaan tähtääviä kompensaatiokäyttäytymisiä, vaan saattaa ylensyödä myös ahmintajaksojen väleissä. Ahmintahäiriö johtaa ahmimishäiriötä tyypillisemmin merkittävään ylipainoon ja lihavuuteen. Ahmimisesta seuraa usein ahdistuneisuuden lisäksi itseinhoa, masennusta, syyllisyyttä sekä häpeää.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia on tutkimusnäyttöön perustuvaa suositushoitoa syömishäiriöihin. Se kehitettiin alunperin bulimian eli ahmimishäiriön hoitoon, mutta sitä on sittemmin kehitetty edelleen vastaamaan erityyppisten syömishäiriöiden hoidon tarpeita. Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa tarkastellaan syömishäiriökäyttäytymistä transdiagnostisesta ja funktionaalisesta näkökulmasta eli huomioidaan syömishäiriökäyttäytymisen erilaisia piirteitä ja funktioita eli merkityksiä sekä pyritään kohdentamaan hoito ns. ydinpsykopatologiaan eli oireita ylläpitävien ja pahentavien käyttäytymisten muuttamiseen. Syömishäiriödiagnoosi ei tässä lähestymistavassa ole niinkään oleellinen, kun syömishäiriötä tarkastellaan erilaisina haittoja ja kärsimystä aiheuttavina ja ylläpitävinä käyttäytymisinä tietyissä konteksteissa ja pyritään vaikuttamaan näihin käyttäytymisiin ja konteksteihin.

Syömishäiriöiden kognitiivinen käyttäytymisterapia aloitetaan antamalla asiakkaalle tietoa painosta ja sen säätelystä, laihdutuksen fyysisistä seurauksista, ahmimisesta, oksentelusta ja ulostuslääkkeiden käytöstä sekä käymällä asiakkaan kanssa läpi sitä, miten häiriö on kehittynyt, ja mitkä tekijät ylläpitävät sitä. Lisäksi kartoitetaan ja hoidetaan asiakkaalla mahdollisesti olevia muita oireita ja ongelmia. Asiakas saa kotitehtäväkseen pitää päiväkirjaa syömisistään ja syömiseen liittyvistä ajatuksistaan ja tunteistaan sekä mahdollisista muista syömishäiriöön liittyvistä käyttäytymisistään, kuten ahmimisesta, oksentelusta, paastoista tai liiallisesta liikunnasta. Tällaisen itsehavainnoinnin sekä haastattelun perusteella tunnistetaan ongelmallisia syömiseen ja kehonkuvaan liittyviä käyttäytymissääntöjä, tunnereaktioita ja ajatuksia. Hoidossa pyritään lisäämään asiakkaan tietoisuutta siitä, mitkä tekijät vaikuttavat hänen tottumuksiinsa. Asiakasta autetaan noudattamaan säännöllisiä ruoka-aikoja ja tapoja, joiden tarkoituksena on edistää asiakkaan terveydentilaa ja mahdollistaa terveellinen sekä tasapainoinen painonhallinta. Lisäksi asiakasta autetaan rakentamaan itselleen merkityksellistä ja arvojensa mukaista elämää sen sijaan, että eläminen pyörisi jatkuvasti syömisen, kehon muodon ja painon kontrolloimisen ympärillä.

Syömishäiriöissä esiintyy usein liiallista kontrollointia, esimerkiksi kokemuksellista välttelyä, jossa pyritään kontrolloimaan eri tavoin epämiellyttäviä tunteita sekä välttelemään niitä esimerkiksi tiukkoja käyttäytymissääntöjä noudattamalla.  Terapiassa selvitetään, kuvataan ja käsitellään myös näitä ongelmallisia asenteita ja toimintatapoja, jotka liittyvät usein liialliseen kontrolliin ja jäykkiin uskomuksiin, kuten että ”hoikkuus osoittaa menestystä, viehätysvoimaa ja onnellisuutta”, ”kaiken täytyy onnistua täydellisesti” ja ”nautinnonhalu on heikkouden merkki”. Oleellinen osa hoitoa voi olla myös esimerkiksi erilaisten ahdingon sietotaitojen ja tunteiden säätelytaitojen harjoittelu, ihmissuhteisiin liittyvien ongelmien ja alhaisen itsetunnon sekä perfektionismin hoitaminen, mikäli nämä katsotaan keskeisiksi hoidon kohteiksi.

Lähteet:

  • Fairburn, C. G., Cooper, Z., Shafran, R., Bohn, K., Hawker, D. M., Murphy, R. & Straebler, S. (2008). Enhanced cognitive behavior therapy for eating disorders: The core protocol. Teoksessa C. G. Fairburn, Cognitive behavior therapy and eating disorders. (s. 47 – 196). New York: Guilford.
  • Fairburn, C. G., Cooper, Z., Shafran, R. & Wilson, T. (2008). Eating disorders: A transdiagnostic protocol. Teoksessa D. H. Barlow (toim.). Clinical handbook of psychological disorders. (4. painos, s. 578 – 614). New York: Guilford.
  • Tuomisto, M. T. & Lappalainen, R. (2012). Kognitiivinen käyttäytymisterapia. Teoksessa M. O. Huttunen & H. Kalska (toim.) (s. 80 – 102). Psykoterapiat. Helsinki: Duodecim.